torstai 3. tammikuuta 2013

Keuhkotut kemikaalit

Pienet tilannekatsaukset eka. Kättärille soittelin, kun ultrakutsun aika olis ollut 27.2. 12:45 ja erillisessä kutsussa ollut lääkäriaika samana päivänä 8:30-10:30. Ois siis tullut aikanen herätys turhaan yhdistettynä ylimääräiseen luppohengailuun jossain kättärin lähistöllä. Äööääh. Soittelin ja selvisi ihan sekaannukseksi. Tosin ensin ehti puhelinkätilö kysellä multa miksi mulle on lääkäri laitettu. :D Öö, neuvola laitto lähetteen ja ne mulle kutsunsa... Lopputulos nyt kuitenkin oli, että lähetteeni perusteella päättivät, että tuon toisen seulontaultran tekee erikoislääkäri. Kätilön ultra-ajan olivat siis vahingossa ja turhaan pistäneet tulemaan ja se saatiin peruttua. Tosi ihana, jos tossa nyt on sitten enemmän aikaakin ultraukselle ja tsekkailevat, että happea on saanut örkkendaalen tarpeeksi äityliinin ajoittaisista Ventolineen-turvautumisista huolimatta! 

(Tosi hyvältä tuntuu toi hoitotasapaino kyllä nyt, vaikka hetken tossa joulun tienoolla jouduinkin tosiaan myös tota akuuttiavaavaa iltasin kiskomaan vielä päälle. Nyt onneks tasaantunut, niin ei tarvi sisätautilääkärinkin puoleen kääntyä tässä. Sillä lekuri uhkaili jos toi maksimiannos nykyistä ei piisaisi.)

Ja Kivelän terppa-assalle varailin paikkani raskausajan fysioterapiaryhmään tammikuun lopulle jo. Osuu kivasti 16. viikolle, kun 15-25 sinne mennä pitäisi. Ihan innolla odotan, koska mulla tonne lantiolle iskenyt nyt jo parin viikon ajan kivut. Google-diagnoosin (oon oikeesti tosi hyvä niissä, aina osunu oikeeseen) perusteella kyse on "vain" risti-suoliluunivelen (ja muiden lantion ja selän nivelten) löystymisestä johtuva vaiva. (Pieni kipukuvaus, jos jotakuta kiinnostaa: Vasemmalla jalalla askelta ottaessani oikean jalan maata vasten "ponnistaminen" aiheuttaa ihan just heti häntäluun vasemmalla puolella pistävää kipua joka askeleella. Joskus kun liikkeelle lähtee niin yksittäisellä askeleella saattaa turauttaa niin kovan tunnon, että ihan kävelykin pysähtyy.) Toivomus siis olisi, että venyttelyt ja fyssarien ohjeet jeesaisivat. Jos tuntuu, että alkaa työkuntoa uhata, niin harkitsen tätä.

No mutta varsinainen aiheeni olisi tänään kemikaalit. Niiden määrä mun elämässä ja oma luonnon kuormitukseni. Sinällään mun lääpätys niistä tuskin tuo kenellekään mitään uutta tai hyötyä omaan elämään / odotukseen, mutta onhan se pakko kun niin kuuma puheenaihe on! Luulin muuten kirjoittaneeni jo ruokajuttujen yhteydessä ravinnon mukana tuleviin kemikaaleihin suhtautumisesta sun muusta, mutta en nyt sellaista löytänytkään, eli en sitten vissiin! Jätän nyt kuitenkin sen suosiolla johonkin * tulevaan "kuinka olenkaan syönyt" -postaukseen. Pysyy joku jännitys yllä täällä...

Tänään listailen mielessäni (ja samalla siis tähän) ulkoisia kemikaalialtistajiani. Ja kuinka voisin niiltä vähän enemmän välttyä. Minkäänlaisten vinkkien kannalta oon ehkä huonoin mahdollinen kirjoittaja ever, koska (1) käytän kosmetiikkaa keskimäärin älyttömän vähän, (2) käytän muita kodin kemikaaleja (ruoka nyt siis pois lukien) älyttömän vähän myöskin, (3) vältän turhan ostamista, (4) en ole rikas ja (5) vältän (turhia) riskejä (sillon kun huvittaa). Tiedostan kuitenkin samalla, että aina on parannettavaa, eli ehkä itse saan tästä vinkkejä irti? (Ja sitten siinä sivussa joku muukin...)

 Aika ajoin mulla on aina innostuksia superekologiseen elämään, jolloin tulee kaikenlaista kokeiltuakin ja joskus hyväksi havaittua. Silti liputtaisin kyllä yhteiskunnankin vastuuta. Olis kaikki eko aika paljon helpompaa (ja kannustavampaa) jos se, öh eh, olisi helpompaa. Siis tehty helpommaksi! Muutama esimerkki... Mun lähikaupassa on joitakin ekoja vaihtoehtoja kotikemikaaleiksi, mutta esim. duunikaupassani ei ole. Itse kuljen aikas sujuvasti kaikki tarpeelliset matkani julkisilla vempuloilla, mutta moni muu ei liikkuma-alueellani, joten pakokaasut saavuttavat mut joka tapauksessa. Söisin tosi mielelläni hunaja - stevia - ruskeat sokerit tms. makeutettuja juttuja ja vaikka karkkejakin (tää nyt on jo ruokapuolta). Meillä on tuuria kun melkein pihalla on sekajätteen ohella bio-, kartsa- ja paprukierrätys ja melkein pihalla vielä erilliset lasi- ja metallimolokit. Mutta voi mitä tekisinkään, kun tänä muovivillityksen aikana saisin vaikka joka pihaan vielä energiajätteen! (Kaikesta kierrätyksestä huolimatta kun tuntuu, että sitä "seka"jätettä kun tulee tilavuudeltaan ainakin eniten...)

"Selän takana" olevassa kaapissa tyhjät pullot ja tölkit, paperi, muovi-, hevi- ja biopussit.
 Kurjaa on myös, että haitallisten kemikaalien käyttö on sallittua. Pyrin (ja joudun siis ihan omatoimisesti pyrkimään...) omissa tuotteissani välttämään seuraavia:
Turhat hajusteet ja väriaineet (Kylpyaineiden, dödön ja hajuveden kuuluu tuoksua tai ne on huonoja, mutta monen muun jutun ei.)
Sodium laureth / layryl sulfate (Hyöty - haittasuhde jotakuinkin 0 -100.)
EDTA (Samahko juttu kuin yllä.)
Antiperspirantti / alumiinidödöt (Mielummin deodorantti siis, mutta en kyllä hikoilekaan ihan hirveesti, paitsi treenatessa ja kesällä sit senkin edestä.)
Aurinkosuoja-aineet (Ihan vaan että miksi, kun vaatteet, varjot ja sisätilatkin on keksitty?)

Mitenkään ehdoton tai edes erityisen tarkka en moisten kanssa tosiaan ole. Eli kyllä käytän esimerkiksi lahjoiksi saamani kaikki tuotteet aina ja kuulkaas ei oo ihan yks tai kaks kertaa kun en ole ehtinyt / jaksanut lukea ainesosalistoja ennen ostopäätöstä, olen lukenut huolimattomasti / luottanut sokeasti väärin, tai ihan vaan päättänyt katsomatta, että tällä kertaa halut voittaa tän taiston. Toisaalta valitsen mahdollisimman paljon luonnonkosmetiikkaa tai edes jollain lailla sertifioitua kamaa, esim. Allergia- ja astmaliiton kamaa, Joutsenmerkkiä tai yleensä kotimaista. Nämä eivät tietenkään takaa kaikkea yllämainitusta, mutta parempi ehkä kuin ei mitään.

Ihan huvitti kun yritin pähkätä postaukseen mukaan jotain "luottotuotteeni" -esittelyä... Noh... Tässä ne nyt lukuisina sitten ovat:








Erisanin kasvopuhdistusaineen oon löytänyt jo joskus vuonna keppi ja kivi. Noudattaa tuota rajoitelistaani, ja on helkkarin hyvä tuote. Tämän myötä voi karsia silmämeikinpoistoaineen, kasvoveden ja jopa pakkasettomaan aikaan kasvovoiteenkin pois päiväkemikaalikuormastaan. Eli tehokas kun mikä, muttei kuivata eikä kirvele. Laaja kannattajakunta myös muualla internetissä.

Bepanthen kelpaa sitten kaikkeen ja vähän ongelmaisempaankin kaikkeen. Mulla on (ehkä juuri b-vitskun puutteesta johtuen??) aika usein rohtuneet suupielet ja niitä ei kyllä muu paranna / ehkäise. Myös töissä (tai muualla) syntyvät haavat, naarmut, kuivumat hoituu helposti! Käy kynsien ja kynsinauhojen hoitoon ja ihan mihin vaan (niinkun siinä mainoksessa). Ainoan miinuksen annan metallisesta tuubipakkausesta, joka on nimittäin ihan mahdoton pitää mun matkassa laukun- / taskunpohjalla ehjänä. Problem solved tosin, huomatkaa siis myös matkapakkaus-pikkupurkki, jossa tarvittavat määrät kulkevat kotiovesta ulos tuhraamatta muita tavaroita!

Boreasin jalkavoiteen tajusin vikana näiden seuraan lisätä. Monta vuotta moinenkin suosiotaan mulla kasvattanut, mutta hengailee meillä kotona ihan eri suunnalla kuin noi muut (sohvan vieressä, jotta mies saa mun jalkoja iltasin rasvailla telkkansa ääressä), joten siksi meinasi unohtua listalta! Ekani sain kai äidiltä joululahjana ja juoksijan jaloille ehdoton! Jalkavoiteita uskon muita (ainakin suunnilleen) yhtä hyviä löytyvän, mutta en ole vielä jaksanut etsiskellä. Yksi purkki kun riittää suurin piirtein mulle vuoden päivät. Ekompi vaihtis olisi kyllä tervetullut, tässä kun on niin (turhan turhia) parfyymia, sulfaattiakin ja säilöntäainettakin...

Meikkivinkkejä listani ei siis kelleen tuo, koska no, käytin viimeksi ripsaria tasan viikko sitten ja sitä edeltävää kertaa en nyt edes tähän hätään muistakaan. (Tuotteena äidin antama yli kaksi vuotta vanha Lancome ja useamman vuoden vanha ripsientaivutin! :D) En ole mitenkään karsinut meikkailua örkin myötä, mutta en vaan ehdi ja jaksa harrastaa sitä paljoa (siis muutenkaan). Siihen nähden mulla on ihan liikaa ja liian vanhoja meikkejä, joita koitan suherrella pois päiväjärjestyksestä sillon harvoin kun käytän. Siksipä en niissä mitään ekokriteerejä pidäkään, vaikka varmaan laadun ohella pitäisin jos ostelisin. Kynsilakat pitäskin oikeestaan laittaa kiertoon, ennen kuin kuivuvat käyttökelvottomiksi...

Vartalovoiteissa ja peseytymistuotteissa kaikki keinokemikaalien välttäminen aika helppoa (ja kivaa) onkin! Vauvamahaa odotellessa aloin jo ajat sitten hirveellä innolla raskaamaan ja se on ilokseni jäänyt nyt tavaksi! Joka pesun jälkeen on jonkin lotionin, butterin tai öljyn aika. Ja mukavalta on ihokin tuntunut, vaikka joinakin talvina on voiteluiden puutteesta uhannut nyt kuivua. Kiva myös, etteivät monet bodytuotteeni näin pääse vanhenemaankaan, sillä sitä oon laiskana rasvaajana vähän pelännyt. Nyt on vissiin jo 2-4 vanhaa voidepurtiloa saatu tyhjäksi yhdessä! :)

Vaikeinta "huonojen" kemikaalien kanssa pelailu taas on tuotteissa, joilta tarvitsee jotain supertehoa / tuoksua tai muuta erityistä ominaisuutta oli se sitten mikä vaan. Hajuvedet on varmaan tällasista mun pahin heikkouteni. Hiusvärit toiseksi pahoin. Odotusaikana olen kyllä sen verran välttänyt hajusteita, että en laita niitä "turhaan" (toisin kuin normaalisti >) )... Eli ainoastaan lähtiessä jonnekin jotakin tekemään jonkun kanssa (en siis kauppa-, treenireissuille, yöksi, kotihengailuun, jne...), ja kyllä olen siis tosi tuoksufriikki! :P Hiuksiakin olen kyllä paristi värjännyt, mutta seuraavaksi ajattelin kokeilla luomuvärejä jos se vaikka sattuisi toimimaan (peukut pystyyn!). Ainakin hennaaminen on aikoinaan toiminut. Toisaalta uskoisi, että hiusvärien kemikaalit kyllä kehoon jäävät, eli ei nyt auta tässä vaiheessa kovin paljoa juurikasvun kasvattelut... Onneksi olen elämässäni kausittain kuitenkin ollut värjäämättäkin pitkiä aikoja, eli ihan kohtuuden rajoissa mennään ja altistukseni ei varmaan ihan ääripäähän pääse tässäkään suhteessa.

Tuntuu, että näistä eko- ja kemppariasioista voisi jaaritella ihan loputtomiin, mutta alan olla samalla ihan puuduksissa! Ja uimahallin klooriveteenkin pitäisi kohta ehtiä pulahtamaan Ylipäänsä tuntuu, että olen aika keskitason tallaaja tässä mielessä, ehkä jopa himpun verran rajan paremmallakin puolen. Ainakin tiedostan ja ajattelen asioitani, vaikka käytännöstä välillä viitsimättömyyttäni tai laatuvaatimuksineni luistankin.

Edelleen pilleristeille muuten liputan Zoelya ehkäisyihin! Se hajoaa luonnossa! Saattaisivat tulevaisuudessa sitten odottavan äiditkin välttyä syömästä e-pillerimarinoituja luonnontuotteita...

* Huhhuh, kun alko just tällä sekunnilla ihan hulluna tekee mieli kanaviillokkia! Siis sitä keltasta limaa jostain peruskoulun ruokalakaukalosta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti